Hohoo! Saimpas vihdoin tämänkin tehtyä!
Muttah lukekaa ja kommentoikaa!
Enjoy!
----------------------------------------------------------------
Cranberry townin sairaala on vilkas jo aikaisin aamulla.
Lääkärit juoksevat käytävillä,
potilaat kävelevät ympäri sairaalaa.
Siellä seassa on myös muutama tuttumme...
´´Moi, me etsitään Evilyn Wiscardia.´´, Leelah sanoi pirteästi, ja katsoi hoitajaa.
´´Hmm... Evilyn Wiscardi...´´, Hoitaja näpytteli tietokoneeseensa etsiessään tietoja.
´´Kolmas kerros, huone 233.´´, Hoitaja sanoi lopulta ja hymyili.
Tytöt kiittivät kauniisti, tai Hilery vähemmän kauniisti ja he lähtivät kohti hissejä.
´´Hyh täällä haisee oudolta, mun pää tulee kipeeks...´´, Leelah inisi astuessaan hissiin.
Hilery painoi nappulaa jossa oli musta kolmonen.
Leelah alkoi kikattaa kun hänen mahansa kurisi, ja häntä jännitti nähdä Evilyn pitkästä aikaa.
(Minä muotoon!)
Kuulin askelia oven ulkopuolelta.
Sisään astuivat Hilery ja Leelah.
Olin odottanut heitä innolla, kuin pieni lapsi joulupukkia.
Olin hiukan karmean näköinen.
Mattew oli kuollut, ja ruumiinavauksessa ei löydetty mitään erikoista.
Suru painoi sydämessää, mutta siitä on päästävä ohi.
Olen onnellinen siitä että edes jäin itse henkiin.
Ensimmäistä kertaa moneen päivään minä hymyilin, tai yritin ainakin.
Leelah ryntäsi halaamaan minua heti.
Tunsin kuinka silmäni kostuivat.
Leelah passitti minut heti takaisin lepäämään, enkä edes ehtinyt halata Hileryä.
Tunsin taas ilmassa samaa vihaa ja sähköä.
En halunnut asettaa rakkaita ystäviäni vaaraan,
joten lähetin heidät kotiin väittäen että päähäni sattuu ja tahdon nukkua.
Ja kuten arvasin, illan hämärtyessä salama iski.
Ei minuun tälläkään kertaa vaan sänkyni viereen.
Tajusin että verhon takana oli huonekaverini, joka pääsisi huomenna pois.
Nousin äkkiä, ja vaikka pääni melkein räjähti paineesta, juoksin verhon toiselle puolelle.
Ja aivan kuten pelkäsinkin.
Huonetoverini makasi kuolleena maassa.
Muistan kuinka hän vasta puhui minulle että pääsee kohta pois täältä.
Painetta päässäni oli niin paljon että aivoni olivat varmaan litistyneet rusinan kokoisiksi.
Silloin tajusin, että täällä en voi olla.
En ole turvassa enää täälläkään.
Kokosin viimeisillä voiman rippeilläni itseni ja tiirikoin ikkunan auki.
Sain kuin sainkin sen auki.
Kiipesin kolmannesta kerroksesta seinää pitkin alas.
Tiiliseinä oli liukas, ja kynteni katkeilivat, kun työnsin ne tiilien väliin.
Mutta lopulta pääsin alas, ja juoksin pois.
Tunnin juostuani saavuin metsän reunaan.
Näin pienen teltan.
Päätin mennä sisään, mikä siellä odottaisikaan, ei tämän huonommin voisi mennä.
´´Aa... Nuori tyttö tarvitsee minua... Hänellä on ongelma... Ei hätää Madam Mystery auttaa!´´,
Kaunis nuori nainen mumisi silmät kiinni.
´´Istu tyttöseni istu!´´ Tämä Madam Mystery sanoi ja osoitti tuolia edessään.
´´Mikä hätänä tyttö hyvä?´´ Hän kysyi ja katsoi minua tummilla silmillään.
Kerroin hänelle ongelmani ja hän puhkesi puhumaan.
´´Ahaa uskot siis että sinut halutaan tappaa?´´ Hän huudahti.
Nyökkäsin hiljaa ja odotin mitä Madam sanoo.
´´Tiedän sen... Tiedän kuka sinut tahtoo tappaa!´´ Madam sanoi silmat kiinni vähän kuin laulaen.
´´Kuka se on?!?!´´ Kysyin innoissani ja melkein putosin tuolilta.
´´ Hän on... isäsi...´´ Madam Mystery sanoi hiljaa.
´´ Mutta minun isäni on kuollut!´´ Mutisin epävarmasti ja sydämmeni pamppaili.
´´ Äh, luulopuhetta!´´ Madam sanoi ja huiski kättään.
´´ Haluat siis säilyä elossa? Voin auttaa siinäkin!´´
Hengitykseni kiihtyi ja olin ihmeissäni ja iloinen.
´´ Mene tästä itään noin puoli kilometriä, ja seuraa tietä.
Pian siinä on taikapysäkki johon taikataksit tulevat.
Istu siihen odottamaan ja pian taksi tulee.
Sano kuskille että olet menossa Terviscan porteille, ja sitten vain istut kyydissä.´´
Sen Madam sanoi ja katosi telttoineen päivineen.
Löysin kuin löysinkin taikaparkin ja istuin penkille.
Se oli ihana paikka, mutta ihmettelin miksen ole nähnyt sitä ennen.
Hetken istuttuani mieleeni leijui ajatus että minua on huijattu.
Sen kuitenkin karistin pois.
Halusin uskoa siihen että saatan vielä jatkaa elämääni.
Ja niin taikataksi tuli kuin tulikin, vaikkakin se näytti aivan tavalliselta.
Istuin sisään ja sanoin: ´´ Terviscan porteille kiitos.´´
´´ Selvä... Pidä kiinni.´´ Kuljettaja sanoi kun laitoin oven kiinni.
Mietin hetken mitä hän tarkoitti, mutta pian ymmärsin sen.
´´Mennäänkö me oikeaan suuntaan?´´ Kysyin epävarmasti kun auto pyöri,
ja ulkona näytti aivan oudolta.
´´ Luota minuun...´´ Kuski mutisi ja käänteli rattia kuin raivopäinen.
Istuin kyydissä ja pitelin penkistä kynnentyngilläni kiinni.
Lopulta saavuin porteille, huojuin kävellessäni.
´´ Onko tämä nyt oikea paikka?´´ Kysyin vielä varmistaakseni asian.
´´ Tersican portit kyllä. Onnea matkaan.´´ Kuski sanoi ja ajoi pois.
Katsoin porttia hetken ja otin ovenkahvasta kiinni.
Kun avasin portin valo sokaisi minut.
Onnen tunteen tuova valo sai sisääni pienen toivon kipinän.
Vihdoin tunsin elämäni menevän oikeilla raiteilla.
Puristin käteni nyrkkiin ja astuin sisään.
-----------------------------------------------------------------------
Noin olkaa hyvät!
Muutama kuva katosi mutta haitanneeko tuo nyt mitään!
